Suomensukuista marin kieltä puhuvia marilaisia, mareja, on n. 550 000. Lisäksi n. 120 000 katsoo kuuluvansa marien kansaan, vaikka he eivät enää puhukaan maria. Marilaisten lukumääräksi ilmoitetaankin yleensä 670 000. Marilaisten nimikkotasavalta on keskisen Volgan alueella, Volgaan pohjoisesta virtaavien Vetluga- ja Vjatka-jokien välissä. Tasavallan lounaiskolkka ulottuu Volgan eteläpuolelle. Tasavallan pinta-ala on n. 23 300 km. Pääkaupunki Joshkar-Ola on ainoa yli 100 000 asukkaan kaupunki (188 000 asukasta). Marilaisista kuitenkin vain vajaat 50% asuu omassa tasavallassa. Eivätkä he liioin ole enemmistönä omassa tasavallassaan. Tasavallan 750 000 asukkaasta enemmistö, n. 356 000, on venäläisiä. Tataareja on muista kansallisuuksista eniten. V. 1920 määriteltiin nykyisen tasavallan rajat. Silloin perustettiin Marin autonominen lääni, jonka status v. 1936 nostettiin: siitä tuli Marin Autonominen Sosialistinen Neuvostotasavalta. V. 1990 tasavalta sai nykyisen nimensä. Se on marilaisittain Marij EI, marilaisten maa.
Tasavallan rajat - alkuaan siis läänin rajat - määriteltiin v. 1920 sikäli erikoisesti, että pohjoisessa heti rajan taakse jätettiin suuri marilaisasutus. Näitä Kirovin alueella asuvia marilaisia on nyt n. 60 0000. 1600-luvulla alkaneen marilaisten itään suuntautuneen muuttoliikkeen takia heitä asuu runsaasti Bashkiiriassa (n. 106 000 marilaista), Tataariassa ja kielisukulaistensa udmurttien nimikkotasavallassa sekä Permin ja Sverdlovskin lääneissä.
Marilaisten asuma-alueiden erojen mukaisesti voi puhua kolmesta marilaisryhmästä: vuorimareista, niittymareista ja itäisistä marilaisista; usein erotetaan neljäskin ryhmä, Vetlugan alueen luoteiset marilaiset. Vuorimarit asuvat Volgan etelärannalla, siis tasavallan lounaiskolkassa, niittymarit Volgan pohjoispuolella - Volgan eteläranta on korkea törmäranta, pohjoisranta alavaa niittyrantaa - ja itäiset marit tasavallasta itään olevilla alueilla. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästä alueellisten ryhmittymien mukaisesta erosta. Ryhmien välillä on niiden erilaiseen historiaan perustuvia kulttuurieroja.
(Raija Bartensin jälkisanoista kirjaan “Sinussa minun ikäväni”, SKS, 1997)